76 H Ä M M Ä R V Ä N K K Ä
tekstuaalituotantoa tolokun tuolta puolen

toimitus

pää

Taavi Simonen

muu

Tiistinen
&
Чичиков

yhteys

toimitus
@
hmrvk.simoset.net

motiivi

rauhanomainen

Emme ole yksin

Valon ja lämmön yllyttyä ulkoistimme toimituksen toiminnot ja tuotantovälineistön eli kahvikupit. Raikkaan tuulosen henkäellessä vihertäväin niittyjen yllä keskustelimme kiihkeästi eurobondeista ja siitä kenen tehtävänkuvaan kuuluisi hakea sisälle unohtunut sokeriastia.

- Mitä, mitä, hä? JJ toitko sä jätskiä? Huudettiin meille yhtäkkiä läheisestä koivusta. Lyöttäytyen ällikällä katselimme toisiamme ja koivua.

koivun repsukka pohjoisessa maisemassa - Mitä, mitä, hä? JJ toitko sä jätskiä? Kajahti koivun kevätvehreän lehvästön seasta yhä uudelleen ja uudelleen.

Joukossamme ei ole ketään JJ-nimityksellä määritettävää henkilöä. Pikaisen neuvonpidon jälkeen totesimme, ettei moista henkilöitymää sisälmöidy myöskään yhdenkään jäsenistömme jäsenen lähi- tahi edes kaukopiiriin.

- Tätäkään ei käsitä Mr Bean, kivahti silloin toinen ääni pihaa reunustavasta lepikosta.

- Mitä, mitä, hä? JJ toitko sä jätskiä? Jatkoi koivuun piiloutunut ääni uteluaan. Ja samalla toimituksemme rakennuksen takaa singahti ilmoille vielä kolmas, loittoneva ääni, joka mennessään tiuski: "Kiire, kiire, kiire ..."

Hämmennyksemme mitoittautui yhä laajemmissa yksiköissä. Eihän kukaan meistä edes ole ollut VR:llä töissä. Löimme viisaat päämme yhteen ja seurauksena oli kuhmu.

Olemme siis joutuneet täydelliseen pattitilanteeseen. Toinen toistaan patistaa ottamaan vastuun patistaan. Toivomme, ettei tämä kuitenkaan ole vaikuttanut julkaisumme tasoon etengään nekatiivisesti.


Microdraama

lyhytjänteisten teatteriharrastajain ylöskohennukseksi

Perkussionistin rakkaus

SAIMA-IRENE
Soititsä ihan totta poliisille?

PERKUSSIONISTI
Mutta kulta, kun ...

SAIMA-IRENE
Siis soititsä?

PERKUSSIONISTI
Entä jos soitinkin?

SAIMA-IRENE
Saat turpaas!

PERKUSSIONISTI
Lyö, mä soitin.


Jatkokertomus osa 76

Hämärään hukkuva kuiskaus

Ikkunalasit helisivät ja kulhossa pöydällä tuoksui ylikypsä mango.


Lapsi emme ole, aikuiseksi emme tule, olkaamme siis lyyrikko.

Runo, joka halusi
olla novelli
tahtoi tehdä vain kunnon kokoisia kappaleita, eikä tulla pätkityksi riveille miten sattuu. Se ei suostunut riimeilemään tai alkusointuilemaan. Ei tahtonut sisälleen turhanaikaisia metoja. Ei -nyymejä eikä -foria. Kaikenlaiseen kuvallisuuteen se suhtautui korostetun kielteisesti. Se vaati tulla ilmaistuksi konstailemattomassa rytmissä, vaivatta hahmottuvin lausein ja virkkein. En kirjoita. Siitäs sai.

Mie en ala mitään proosarunoja. Mitä nekin muka on? Tuolipöytä, lehtikirja, lusikkahaarukka.


Suupohjalainen diskurssi

Talutin, vaikka maa oli alamainen.
Puolestaan
karjaisi kaverini teuvalainen
- Puo lestaan!


Alaskaan ei lennä
kylmäilmapallo

Kuolleen aihkin arvoitus

Sainko selon,
kun näin kelon?

Katsoin keloa.
Ei, en saanut seloa.

nro 77